Viimeisestä päivityksestä onkin kulunut taas tovi, mutta kuka sitä näillä helteillä jaksaa miettiä ensi talven tapahtumia…
Meillä oli tovi sitten taas kokous, johon en valitettavasti itse päässyt osallistumaan joten enpä siitä sen ihmeempiä sitten kirjoittelekkaan.
Jotain on kuitenkin taas tapahtunut. Gaming.fi sivustolla on avattu tänään äänestys, jossa voitte vaikuttaa siihen millaiset palkinnot seuraavan tapahtumamme PRO-compoihin pyritään järjestämään.
Kerro siis mielipiteesi täällä
Tilannehan on nyt se, että ensi tammikuussa järjestetään kymmenes LanTrek. Pienet juhlallisuudet ovat siis paikallaan ja haluammekin, että juhlavuosi näkyy myös palkintopuolella. Mielestämme esimerkiksi matka ulkomaisiin laneihin voisi olla kova juttu. Haluamme kuitenkin kuulla myös pelaajien mielipiteen siitä mikä oikeasti olisi se paras palkinto. Fakta kuitenkin on se, että budjettimme on paljon pienempi kuin esimerkiksi Assemblyllä. Rahapalkinnoissa emme siis millään pysty vastaamaan heidän summiinsa. E-sportsin mainosarvokaan ei vieläkään ole hirvittävän suuri Suomessa, joten yhteistyökumppanien hankkiminen compojen taakse ei aina ole yksinkertaista, vaikka joidenkin siimojen päässä jonkinlaista tärppiä tuntuisi olevankin.
Myös muissa kuin kilpapelaamiscompoissa jaetaan palkintoja ja käytännön syistä siellä tullaan todennäköisesti näkemään tavarapalkintoja. Tavaraa kun on niin paljon helpompi saada yrityksiltä kuin rahaa. Jokatapauksessa juhlavuosi tulee näkymään myös näiden compojen palkinnoissa.
Entäs sitten jos sinua ei kiinnosta osallistua kilpailuihin? Ei hätää, panostamme myös tavallisen lanikansan viihdyttämiseen ja juhlavuosi näkyy varmasti myös heillekin. Joitain yllätyksiä tässä on syksyn mittaan luvassa, joten pysykäähän tarkkana
Hardista olis kiva saada.
Aika heikosti saatte compoihin osanottajia jos on vaan tuotepalkintoja, tuskin hirveemmin ketään kiinnostaa maksaa konepaikasta 40euroa ja 3päivän taistelun jälkeen jos hyvin käy saa led tuulettimia koneeseen.
Saatte lipputuloista 10,000€ ja sponsorit maksaa kaikki muut hömpötykset paitsi ehkä tilavuokran, tuskin se tota 10k€ maksaa. Ei siitä hirveen vaikeeta olis laittaa vaikka 5k€ palkintoihin niin ihmisetkin innostuis 100x enemmän tapahtumasta, sekä saataisiin ehkäpä kauempaakin kovia ja kiinnostuneita tiimejä mukaan.
Rahapalkinnot on se joka vetää porukkaa, muitakin kun niitä wowin nyplääjiä, joiden äidit tuo joka toinen tunti makkaraa ja hesemättöä lanjuhliin. Kannattaa miettiä onko se oma “lanitapahtumatienaaminen” tärkeämpää kuin tapahtuman maine, kiinnostus ja laatu. Kiitos.
Nyt kaveri olet aika pihalla asiosta
Me joudumme maksamaan: tila-, kytkin-,pöytä- ja muut laitevuokrat. Myös paljon muista pienemmistä eristä tulee aika iso summa.
Viime tapahtumassa me jaettiin 4000€ rahapalkintoja ja seuraavassa tapahtumassa maksamme 5000€ palkintoihin. Tavara palkinnot ovat olleet huomattavasti parempia kuin mainitsemasi led-tuuletin. Tavarapalkintojen arvo oli viime tapahtumassa muistaakseni yli 1000€ ja seuraavassa sekin kasvaa. Tavarapalkintoihin luemme myös lahjakortit joita viime tapahtumassa oli tietokoneliikkeeseen palkintona.
No heti alkuunsa ohjaisin kurkkaamaan tätä: http://blog.lantrek.org/wp-content/uploads/2010/06/kulurakenne-300×231.png piirakkaa josta näkyy että mihin kaikkeen tapahtuman lipputulot (kokonaisuudessaan) upposivat.
Täytyy myös sanoa tuohon “lanitapahtumatienaamiseen” että vaikka yhdistykselle olisikin jäänyt tapahtuman jälkeen rahaa käytettäväksi, olisi tämän maksaminen palkkana järjestäjille täysin järjetöntä johtuen siitä faktasta että olemme rekisteröity yhdistys emmekä yritys (palkan maksaminen aiheuttaisi ongelmia verottajan kanssa).
Mitä taas sponsoreihin tulee, aikaisemmissa tapahtumissa olemme vuosittain saaneet pienen määrän rahaa yhdeltä yhteistyökumppanilta. Tämä summa vastaa noin kymmenestä konepaikasta saatavaa rahamäärää. Pääasialliset panostukset yhteistyökumppaneilta ja sponsoreilta ovat olleet lainalaitteita ilmaiseksi (esim. viimevuoden palomuurilaite Sonicwall NSA 3500).
Toki jos olet yhä sitä mieltä että puhumme paskaa budjetoinnin ja rahankäytön suhteen suosittelen järjestämään itse lan-tapahtuman esimerkiksi 80-100 hengelle (tässäkohtaa kustannukset eivät vielä ole hypänneet) ja kokeilemaan kuinkahyvin tällä touhulla oikeasti voisi ansaita? Omakohtaisista kokemuksista voin kertoa että lipunhinta olisi lähempänä 150 euroa 35 euron sijaan mikäli tähän käytetystä pitäisi saada edes jonkinlaista tuntipalkkaa.
Kiitos kommentista jokatapauksessa