Kesä alkaa olla ohitse ja yksi merkki syksyn tulosta on ainakin omalla kohdallani se, että LanTrekin asiat alkavat pyöriä päässä jatkuvasti
Tänään kokoonnuimmekin organisaation kanssa pyöreän pyödän ääreen (tarkemmin sanottuna kolmen sellaisen) keskustelemaan muun muassa compoista, nettisivuista ja tilajärjestelyistä.
Viime tapahtumassahan kulku saliin ja ulos tapahtui isoista lastausovista. Tämän ja ulkona olevan kovan pakkasen seurauksena ovien vieressä istuvilla oli varsin kylmät oltavat. Ensi tapahtumassa nuo lastausovet pidetään pääosin kiinni. Tapahtuman alkaessa ja loppuessa ovet toki aukaistaan, jotta tavaroiden roudaaminen on helpompaa. Tämä tietää sitä, että tupakoivat joutuvat kävelemään hieman enemmän kuin ennen, mutta kaikki saavat lanittaa inhimillisessä lämpötilassa. Tässä vielä logoehdotus joka juontaa itsensä viimevuotisesta palautteesta.
Tapahtuman Pro-compot alkavat olla selvillä. LanTrekissa tullaan kisailemaan CS 1.6, CS:S, COD2 ja SC2 compojen parissa. Varmasti innokkaita moneen muuhunkin peliin löytyisi, mutta äärellisten resurssien takia tämän enempää pro-tason turnauksia emme voi järjestää. Tämän lisäksi järjestetään peliluolassa joitakin compoja, joista lisää tietoa tihkuu lähempänä tapahtumaa. Luultavasti kuitenkin Tekken, Guitar Hero/Rock Band ja NHL-compot ovat ainakin ohjelmassa mukana. Lisäksi perinteiset musiikki- ja grafiikkacompot tullaan luonnollisesti järjestämään. Palkinnot tullaan julkaisemaan lähempänä tapahtumaa.
Lisäksi päätimme, että tapahtuman nettisivut yritetään saada valmiiksi lähiaikoina. Sivut alkavat olla jo aika hyvässä vaiheessa vaikkakin sisältöpuolta pitääkin vielä miettiä kovasti. “Jänninä” teknisinä yksityiskohtina voidaan paljastaa että sivut muuttavat omalle dedikoidulle virtuaalipalvelimelleen ja uusi sivusto toteutaan Spring frameworkin päälle. Voi olla että jo parin viikon kuluttua olemme valmiita julkaisemaan uuden sivuston käyttäjille.
