Ajattelin ensimmäisessä blogikirjoituksessa kirjoittaa nyt hieman meidän tuiki tuntemattomasta uutuudesta eli konsolialueesta. Nimeni on siis Juha-Matti ”Ruulf” Haapala ja toimin Lantrekissa vähän kaikissa hommissa ennen tapahtumaa. Kirjoitan nyt ensimmäiseen postaukseeni konsolialueesta ja seuraavaan postaukseen hamassa tulevaisuudessa yhteistyökumppaneista.
Konsolialueen syntyminen
Konsolialueen idea on syntynyt jo pari vuotta takaperin, muistaakseni 2008 joulukuussa, ennen LanTrek 2009 tapahtumaamme. Idea lähti liikkeelle kun pelasin vuoden 2008 peliluolassa ja muistelin myöhemmin samana vuonna kuinka siistiä olisi saada peliluola suurempana. Hautasin tämän idean kuitenkin nopeasti, koska tulevassa LanTrek 2009 tapahtuman tiloihin ei olisi pystynyt tekemään suurempaa peliluolaa ja näin päätin että otetaan idea myöhemmin esille. Lantrek 2009 tapahtuman jälkeen otin idean uudestaan esille, koska olimme päättäneet siirtyä suurempiin tiloihin Ylöjärven urheilutalolle. Päätin kuitenkin antaa taas ideani olla, koska uusi suurempi tila ja kävijämäärältään puolet suurempi tapahtuma tuo niin paljon haasteita. Vihdoinkin keväällä 2010 pääsin suunnittelemaan suurempaa peliluolaa, mutta heti suunnitteluiden alussa päätin että tehdään siitä erillisen konsolialueen ja esitin tämän idean seuraavassa kokouksessamme. Kokouksessa konsolialueen idea hyväksyttiin ja pääsin kunnolla kesällä jatkamaan sen suunnittelua.
Idea
Konsolialueen yksinkertaisena ideana on koota ympäri Suomea konsolipelaajia pelaamaan kahdessa joukkueturnauksessa. Heille on suunniteltu hieman suuremmat paikat, jotka mahdollistavat pelaamisen yhdessä television kanssa. Konsolipelaajat niin kuin tietokonepelaajat tuovat tapahtumaamme itse konsolin, television ja muut oheislaitteet. Konsolialue ei tule korvaamaan peliluolaa vaan tulee laajentamaan tarjontaa konsolipelaajille ja peliluola jatkaa normaalisti mukana. Pelaaminen konsolilla ei juuri nykypäivänä eroa merkittävästi tietokoneeseen verrattuna, koska konsoleilla on mahdollista pelata verkossa ihan niin kuin tietokoneillakin. Suurin ero pelattavuudessa on ohjain, joka on mielestäni haasteellisempi kuin näppäimistö + hiiri. Uskon, että ideamme tullaan ottamaan myös muille laneille tulevaisuudessa ja toivon sitä erityisen paljon. Loppujen lopuksi vain te konsolipelaajat päätätte, tullaanko näitä tapahtumia järjestämään lisää ja suosittelen erityisesti tulemaan tähän ensimmäiseen tapahtumaan vaikka vähän kauempaakin :)
Uudet mielenkiintoiset haasteet
Uusia haasteita ei ollut kauheasti, mutta jonkin verran kuitenkin. Yksi yllättävimmistä niistä oli se, että pelaajat vaativat kaikille omia näyttöjä tapahtuman järjestäjältä. Moni puhui keskusteluissa että ”kyllähän nyt joku gigantti teille 70 näyttöä tarjoaa”. Voin kertoa, että näin ei varmasti ole. Harvoilla yrityksillä on varastosta tarjota 70 näyttöä lainaan, myös kerran lainattu näyttö on vähän käytetty ja siitä ei voi pyytää täyttä hintaa. Yhdistykselläkään ei ole budjetissa varaa maksaa vuokraa näytöistä saati ostaa niitä itselle. Suurin haaste konsolialueessa oli se, että yhdistyksessämme kukaan ei ole ikinä pelannut konsolilla joukkueturnauksia ja tämän ongelman ratkaisin ottamalla yhteyttä livegamers.fi xbox-yhteisön ylläpitäjään. Kerroin ylläpitäjälle ideastamme sähköpostilla, sitten sain positiivisen vastauksen parin viikon kuluttua ylläpitäjältä ja näin olimme saaneet turnauksille osaavat ylläpitäjät. Itselleni kovin haaste tässä oli suunnitella konsolialueelle tarpeeksi paikkoja, niin että kaikilla olisi tarpeeksi etäisyyttä näyttöön/televisioon ja suositus etäisyys televisioon minimissään on 1,5 metriä. Viikon suunnittelun jälkeen sain kuin sainkin suunniteltua paikat niin, että saimme tapahtumaan paikkoja yhtä paljon kuin viime tapahtumassa. Toivottavasti näin ahtaalla ei olla 2012 tapahtumassa, mikäli konsolialuetta on vielä 2011 tapahtuman jälkeen järkevää järjestää. Edelleenkin tämä on vain teistä konsolipelaajista kiinni
Kiitoksen sanat
Kiitän vielä tähän loppuun Livegamers.fi ylläpitäjiä aktiivisuudesta ja kiinnostuksesta tapahtumaamme kohtaan. Ilman livegamers.fi apua en usko että konsolialuetta olisi ikinä tullut, eli suuri kiitos kuuluu heille! Täytyy myös kiittää organisaatiotamme joka uskoi tähän, vaikka emmehän ole edes vielä saaneet sitä loppuun asti vedettyä?
Jatkakaa aktiivisesti blogimme lukemista, koska tulossa on vielä paljon kiinnostavia artikkeleita ja nyt hyvää joulun odotusta tasapuolisesti kaikille!

