Tapahtuman järjestelyt etenevät vauhdilla

ARGH SYKSY! Vettä sataa, ulkona kylmä, päivät lyhenevät ja tästäkö joku voi tykätä? No onhan tässä ainakin yksi hyvä puoli, se että LanTrek valmistelut ovat kovassa vauhdissa ja olemme päivä päivältä lähempänä LanTrek 2012 tapahtumaamme. Eilen #LanTrek -kanavallamme kyseltiin, miksemme ole päivittäneet pitkään aikaan blogiamme? Syynä siihen on se, että olemme olleet melkoisen kiireisiä uuden tapahtumapaikan vuoksi ja ei ole jäänyt riittävästi aikaa keskittyä kirjoittamiseen.  Ajattelin lyhyesti kuitenkin kirjoittaa siitä, että mitä olemme saaneet aikaiseksi ja millaiseen tapahtumapaikkaan tapahtumamme rakennetaan.

Verkkosivut

Olemme työstäneet verkkosivuja kovalla vauhdilla eteenpäin ja yrittäneet tuottaa viime vuotuista enemmän sisältöä sivuille. Haluankin tähän heti alkuun kiittää Ossi ”Rcls” Pesosta, joka on tehnyt valtavasti töitä meidän uusien verkkosivujen eteen ja on tuottanut meille hienoa grafiikkaa.  Uusilta verkkosivuilta löytyy enemmän tietoa tapahtumasta, järjestäjistä, yhdistyksestämme ja kuinka päästä mukaan järjestämään tapahtumaa. Julkaisemme uudet verkkosivut 5.10.2011 ja samalla paljastamme, että mitä turnauksia tapahtumassamme tullaan pelaamaan. Emme kuitenkaan vielä voi paljastaa tarkkoja palkintoja, koska neuvottelemme vielä useiden yhteistyökumppanien kanssa palkinnoista ja yritämme saada mahdollisimman hyvät palkinnot turnauksiin.  Olemme myös aloittaneet kehittämään omaa ”intra”-järjestelmää, joka kantaa nimeään Nexus ja pitää sisällään mm. lipunmyynnin, turnaushallinnan ja helpdeskin. Nexuksen ensimmäinen osa eli lipunmyynti aukeaa viimeistään 13.11.2011 kun avaamme ennakkovarauksen ja myöhemmin sen jälkeen avaamme turnaushallinnan.

LanTrek näkyy ja kuuluu

Tulemme panostamaan valtavasti tulevassa tapahtumassa live-tuotantoon ja median luomiseen. Tapahtumasta tullaan lähettämään kahta erillistä streamiä nettiin, joista toisesta vastaa LantrekTV ja toisesta SETT TV.  Lantrek TV keskittyy enemmän konsolipuoleen, haastatteluiden tekemiseen ja hauskojen tempausten järjestämiseen, kun puolestaan SETT TV keskittyy enemmän PC-puolen otteluiden näyttämiseen ja selostamiseen.  Tapahtumassa on myös paikalla useita medioita, jotka julkaisevat koko tapahtuman ajan uutisointia ja myöhemmin tapahtuman jälkeen.  Ensimmäistä kertaa myös tapahtuman verkkosivuille tulee aktiivisesti sisältöä, kun Tampereen nuorisotoimen puolelta tulee media-alasta kiinnostuneita nuoria valokuvaamaan ja tekemään uutisointia.

Tapahtumapaikka

Moni on varmasti tietoinen siitä, että tapahtumapaikkana toimii siis Tampere Areena, joka sijaitsee n. 3km päässä Tampereen keskustassa ja on loistavien bussiyhteyksien päässä. Tapahtumapaikka on kooltaan n. 3-4x suurempi kuin viime tapahtumapaikkana toiminut Ylöjärven Urheilutalo. Tämän vuoksi uusi tapahtumapaikka asettaa meille lukuisia haasteita, joista voisin mainita mm. järjestyksenvalvojien määrän kolminkertaistaminen, useita valvottavia tiloja, rakentajien määrän kaksinkertaistamista ja lukuisia muita ongelmia. Tampere Areena tarjoaa meille myös muutakin kuin haasteita, se tuo meille myös paljon mahdollisuuksia tehdä sellaisia asioita joita ei viime tapahtumapaikassa pystynyt tekemään mm. rakentamaan esiintymislavan, suurentamaan peliluolaa, tarjoamaan yhteistyökumppaneille paremmat ständipaikat ja paljon muuta. Itse tapahtumapaikalta löytyy nyt paremmin vessoja, uudemmat suihkutilat ja isompi, sekä lämpimämpi nukkuma-alue. Tampere Areenalta puolestaan löytyy hohtokeilausta ja hohtominigolfia, mutta niihin kannattaa varaukset tehdä muutamaa viikkoa aikaisemmin. Lisäksi Areenan läheltä löytyy ruokapaikkoja, kauppoja ja pankkiautomaatteja.